Blogisarja: Äidittömät, isättömät, sukuun naidut: Tunteissa tehty 1800-luvun perhe (Reetta Eiranen)

Keskisäätyisen ydinperheihanteen nousu on 1800-lukuun keskeisesti liitetty piirre. Perhekäsitykset ja -muodostelmat olivat kuitenkin aikalaisten kokemuspiirissä paljon moninaisemmat ja laajemmat.

Konkreettisesti ja traagisesti perheiden rakenteeseen vaikutti kuolleisuus. Aatelittomissa säätyläisperheissä toinen vanhemmista menehtyi yli 40 prosentissa nuorimman lapsen ollessa alle 15-vuotias. Lapsista noin 30 prosenttia kuoli ennen 15 vuoden ikää. Jäljelle jääneiden perheenjäsenten täytyi muovata perhesuhteet uuden tilanteen mukaan. Näin sosiaalisen perheen merkitys korostui. Se tehtiin tunnesuhteissa.

Tengströmin perhepiirin laaja kirjeenvaihto 1830–1870-luvuilta avaa kurkistusaukon emotionaalisten perhesuhteiden rakentamiseen muuttuvissa tilanteissa. Monet miehistä ovat tuttuja nimiä suomalaisuusaatteen historiasta, mutta lähisuhteiden tarkastelu paljastaa naisten tärkeän roolin sosiaalisissa ja aatteellisissa verkostoissa. Perheen isä, professori Johan Jakob Tengström on tunnettu etenkin J. V. Snellmanin mentorina, mutta perhe- ja sukupiirin kokoava voima vuosikymmenten läpi oli hänen toinen vaimonsa Johanna Carolina Tengström. (Sukupuu.)

Carolina Tengström oli kahdesti naimisissa ja sai yhden biologisen lapsen. Pitkän elämänsä aikana hänestä tuli kuitenkin suuren lapsikatraan äiti – kahdessa sukupolvessa. Carolina, joka oli myös omaa sukuaan Tengström, solmi ensimmäisen avioliittonsa vuonna 1825 professori Fredrik Bergbomin kanssa. 1830-luvun alussa lyhyen ajan sisään hän menetti ensin miehensä ja sitten vajaa viisivuotiaan Karin-tyttärensä. Muutaman vuoden kuluttua Carolina Tengström avioitui niin ikään leskeksi jääneen serkkunsa J. J. Tengströmin kanssa. J. J. Tengströmillä oli neljä 4–12-vuotiasta lasta ja näille Carolina Tengström ryhtyi äidiksi.

Ihanteena oli äiti- tai isäpuolen mahdollisimman suuri samuus biologisen vanhemman kanssa. Hänen tuli pitää puolison lapsia ominaan. Eroa kurottiin umpeen emotionaalisella panoksella. Tengströmien tapauksessa Carolina oli miltei lähin mahdollinen vastine biologiselle vanhemmalle: hän oli peräti molempien vanhempien serkku.

1840-luvun alussa Tengströmin perheen pariin tuli esikoispoika Robertin paras ystävä Herman Kellgren, joka oli pian salakihloissa vanhimman tyttären Sofin kanssa. Kun nuoret miehet matkustivat opintomatkalle Eurooppaan, Carolina Tengströmin kirjeissä molemmat olivat ”hänen poikiaan” – ”båda mina gossar der borta i verlden” (Herman Kellgrenille 12.7.1847). Kellgrenin lapsuudenperhe asui Kuopiossa. Nuorukaisen opiskellessa Helsingissä hän sai Tengströmeistä emotionaalisesti toisen perheen ja kodin. Carolina Tengströmin silmissä ”uusi poika” lienee ollut luonteva jatke hänen omaksi ottamalleen katraalle.

Tulevien appivanhempien ja vävyn kirjeenvaihdossa käy ilmi perhesanaston emotiivinen käyttö ja siihen liittyvä rajankäynti. Tässäkin oli mallina lapsen ja vanhemman välinen suhde ja sen läheisyys. Perhesanaston ulottaminen avioliiton kautta tuleviin sukulaisiin rakensi suhteita ja niiden tunnesisältöä. Sisarussanasto voitiin ulottaa myös läheisiin ystäviin.

Tengströmin piirissä appivanhempien kutsumiseen isäksi ja äidiksi liittyi kihlausaikana sukupuolittunutta rajankäyntiä. Tulevat vävyt viittasivat Carolina Tengströmiin helpommin ”Äitinä” (Mamma), kun taas J. J. Tengström oli ”Setä” (Farbror), kuten vanhempaa, kunnioitettua ystävää usein kutsuttiin. Mamma-nimityksenkin kohdalla oli kokeilua ja hakemista: Herman Kellgren kirjoitti sen aluksi lainausmerkkeihin. Hän perusteli nimityksen ”anastamista” käyttöönsä kiintymyksellään. Carolina Tengström osoitti vastavuoroisen hyväksyntänsä allekirjoittamalla oman kirjeensä ”Mammana”. J. J. Tengströmille Kellgren kertoi pitäneensä tätä jo pitkään toisena isänään ja kirjoittavansa tälle pojan sydämestä. Hän korosti ystävyyttään Robert Tengströmiin veljeytenä, mikä ajatuksellisesti asetti hänet pojan asemaan perheessä. Avioitumisen jälkeen Mamma- ja Pappa-nimitykset vakiintuivat kaikkien käytössä.

Kun Robert Tengström kuoli vain 24-vuotiaana, Kellgren tuli voimakkaasti hänen ”tilalleen” etenkin J. J. Tengströmin kirjeissä. Mielenkiintoista kyllä pääasiallisena perusteena kirjeenvaihdossa ei näyttäydy tyttären kautta näköpiirissä ollut asema vävynä vaan samuus ja tiivis ystävyys – veljeys – edesmenneen pojan kanssa. ”Pidä minua tästä lähtien Isänäsi. Ja tee päätöksiä kuin Sinä olisit minun Poikani”, J. J. Tengström kirjoitti (7.12.1847). Jollakin lailla isä tuntui pitävän sitä kohtalona ja johdatuksena, että Robert oli tuonut ystävänsä perheen pariin, ikään kuin seuraajakseen. Kellgren vastasi: Jos pojan voi värvätä niin Setä on minussa värvännyt sellaisen.” (27.12.1847).

Nimitysten tunnevoima näkyy myös perheen seuraavalle sukupolvelle annetuissa ristimänimissä. Tengströmin sisarusten lapsilla oli runsaasti kummeja ja heistä monet olivat sukua. Tiivis yhteys näkyi nimivalinnoissa, joista monet olivat äidinpuolen suvusta. Nimivalinnat vahvistivat sukusiteitä ja -tunnetta.

 

Keskirivi vasemmalta J.L. Runeberg , Fredrika Runeberg, leskiprofessorska Carolina Tengström, leskiprofessorska Natalia Castrén f. Tengström, tohtorinna Sofie Nordström f. Ottelin och Robert Castrén. Takana seisovat: leskiprofessorska Sofi Kellgren f. Tengström och Johan Wilhelm Runeberg. Rappusilla istuvat Hanna Tikkanen, Fredrik Runeberg och J.J. Tikkanen.  (Kuva A. Ottelin, 1863)

Helene Tengström avioitui sanomalehtimies Paavo Tikkasen kanssa, ja heidän esikoisensa nimettiin Carolina Tengströmin sisaren Fredrika Runebergin puolison Johan Ludvig Runebergin kaimaksi. Runebergit olivat myös lapsen kummeja. Kaksi seuraavaa poikaa olivat toiselta etunimeltään äitinsä sisarten aviomiesten kaimoja. Tämän jälkeen lapset saivat nimet äidinpuolen isovanhempien mukaan: Johanna Tikkanen syntyi 1856 ja Johan Jakob Tikkanen 1857. Nimilinjat jatkuivat seuraavassa sukupolvessa. Johannan esikoinen sai saman nimen kuin hänen isoäitinsä pienenä kuollut tytär Karin.

Carolina Tengström otti äidin roolin myös lastenlastensa kohdalla, sillä tytär Helene Tikkanen kuoli joulukuussa 1857 pian nuorimman lapsensa syntymän jälkeen. Paavo Tikkanen jäi yksin vajaa kolmevuotiaan Hermanin, vuoden vanhan Johannan ja pariviikkoisen Johan Jakobin kanssa. Lapset asuivat isänsä kanssa, mutta tädit ja etenkin isoäiti ottivat tärkeän roolin heidän elämässään. Lapset viettivät esimerkiksi kesiä näiden kanssa. Tällöin vävyn ja anopin tiuhassa kirjeenvaihdossa ilmaistiin kiintymystä ja kaipausta perheenjäseniä kohtaan. Carolina Tengström kutsui itseään kaikkien Mammaksi, mikä kattoi myös Paavo Tikkasen.

Paavo Tikkanen ilmaisi vuolasta kiitollisuuttaan anoppia ja kälyjä kohtaan, myös lapsilleen kirjoittaessaan. Hän sanoi suoraan, että nämä olivat ottaneet äidin paikan lasten elämässä:

  ”Te yksinään voitte osoittaa kiitollisuuttanne niille kunnioittaville ja armaille jotka  ovat Teille olleet paraimman äitin sijassa. Muistakaate että Teidän pitää koetella käyttää itseänne kaikessa niin että Mormorilla olisi vanhoilla päivillänsä paljasta iloa Teistä ja ne hyvät Mosterit saisivat olla tyytyväisiä Teistä!”
(Paavo Tikkanen Johanna ja J. J. Tikkaselle 16.6.1870.)

Suomenkielisellä kirjeenvaihdolla lastensa kanssa Paavo Tikkanen pyrki varmistamaan, että näiden kielitaito säilyisi ja kehittyisi, vaikka he viettivät paljon aikaa ruotsinkielisten sukulaisten kanssa. Paavo Tikkasen vuodatuksen voisi ajatella olleen epäsuorasti tarkoitettu myös Tengströmin naisille, mutta se on kirjoitettu suomeksi. Sofi Kellgren ja Natalia Castrén olivat kuitenkin opiskelleet suomea. Heillä oli 1840-luvun lopulla oma opintopiiri, johon heidän veljensä oli hankkinut opettajaksi August Ahlqvistin, ja ainakin Natalia Castrén jatkoi opintojaan vielä 1850-luvun lopulla.

Johanna ja J. J. Tikkanen muuttivat isoäidin ja tätien luokse 1870-luvun alussa, kun Paavo Tikkanen sairastui vakavasti. Mariankatu 9:ssä asuivat Carolina Tengström, Sofi Kellgren, Natalia Castrén, tämän poika Robert sekä Johanna ja J. J. Tikkanen. ”Isoäidin rakkaus riitti kaikille”, Johanna kirjoitti myöhemmin sukumuistiinpanoissaan.

Carolina Tengström otti vävyt perheeseen seuraavassakin sukupolvessa. Johanna Tikkanen kihlautui serkkunsa Robert Castrénin ystävän M. G. Schybergsonin kanssa 1870-luvun loppupuolella. Keväällä 1878 Carolina Tengström oli vastaanottanut nuorukaiselta onnittelukirjeen syntymäpäivänsä johdosta.

”Hyvin rakasta ja hyvin hauskaa oli saada vastaanottaa kirje sinulta, rakas Gottfridini, tuntui kuin se olisi ollut pojalta joka haluaa minulle hyvää, – niin otin sen, ja poikana toivon saavani sinua jatkossa ja aina pitää.”
(Carolina Tengström M. G. Schybergsonille 10.5.1878.)

Carolina Tengström otti omikseen perhepiirin äidittömät ja isättömät sekä sukuun naidut. Biologiset linjat eivät olleet ratkaisevia, vaan merkityksellistä oli perheen sosiaalinen ja emotionaalinen tekeminen ja kokeminen.

 

Reetta Eiranen

FT, postdoc-tutkija, Kokemuksen historian huippuyksikkö (HEX), Tampereen yliopisto, kotisivu https://www.tuni.fi/fi/reetta-eiranen

Twitter: @reetta_e

Teksti perustuu artikkeliini ”Saumattomat tunnesiteet 1800-luvun sivistyneistöperheessä” (teoksessa Perheen jäljillä, toim. Ilmakunnas & Lahtinen, Vastapaino 2021) sekä väitöskirjaani Lähisuhteet ja nationalismi. Aate, tunteet ja sukupuoli Tengströmin perheessä 1800-luvun puolivälissä (Tampereen yliopisto 2019). Lainaukset ovat Paavo Tikkasen kirjettä lukuun ottamatta alun perin ruotsinkielisiä. Suomennokset RE.

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.