|
Tieteiden talo Toiminnanjohtaja |
|
Organisaatio
Suomen Historiallisen Seuran hallinto pyritään pitämään mahdollisimman yksinkertaisena, vaikka seuran toiminta on monipuolista. Seuran toimintaa johtaa puheenjohtajasta ja yhdeksästä tutkijajäsenestä koostuva hallitus, josta vähintään kolmen jäsenen on oltava pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Seuran puheenjohtaja on professori Petri Karonen (Jyväskylän yliopisto) ja varapuheenjohtaja professori Irma Sulkunen (Tampereen yliopisto). Hallituksen sihteerinä toimii toiminnanjohtaja Elina Katainen. Seura on myös asettanut toimikuntia ja edustajia erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä tehtäviä hoitamaan. Seuran kansainvälistä toimintaa koordinoi kansainvälisten yhteyksien toimikunta, joka samalla toimii kansainvälisen historiatieteiden järjestön (CISH) Suomen osastona. Toiminnanjohtaja hoitaa käytännön asioita ja toimeenpanee hallituksen päätökset. Häneen voi ottaa yhteyttä kaikissa seuraan liittyvissä asioissa. Seuralla on käynnissä kaksi suurta hanketta: Toiminnanjohtaja Elina Katainen on tavoitettavissa Suomen
Historiallisen Seuran toimistosta Puh. 09-228 69 351
|